Innokkaiden sukankutojien sukkavaihtoblogi

maanantai 10. maaliskuuta 2008

Kunhan pääsee vauhtiin

Minäkin olen päässyt jo alkuun, eilen aloitin sukkien teon.





Sukat on tekeillä Ullan Saunasukat-ohjeen mukaan. Kiva malli tehdä, olen ihan innoissani ja sormen nivelet kipeänä näitä väkeltänyt:)

sunnuntai 9. maaliskuuta 2008

Hyvältä näyttää

Emännän alkusotkujen jälkeen vaihto näyttää alkaneen hyvin, sukkia on puikoilla jo useammat ja näyttääpä valmiitakin jo tulleen. Nyt vain kaikki jännittämään, missä vaiheessa postimies sukkia tuo ja kenelle.

Ilmoittakaa saamistanne sukista emännälle myös sähköpostilla niin kirjanpito pysyy kasassa.

Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!

Alku!

vaihtosukat

Eilen pääsin aloittamaan vaihtosukkia ja ensimmäinen on nyt siinä vaiheessa että kuvio alkaa. Varsin nopeasti neuloontuvat ja lanka on kyllä herkullisen väristä.

noni...

Minähän en ole koskaan pitsisukkia aiemmin tehnyt. Mallin metsästäminen olikin luultua haastavampaa, mutta Dropsista sitten löytyi. Tänään hyppäsi puikoille, kun ensin olin pähkännyt lankavalinnan kanssa toista tuntia...

Itsekin odotan innolla mitä näistä tulee...

Tuota...

Niin, no, tunnustan. Aloitit uudestaan jo ainakin kolmannen kerran. Ekat eivät vaan näyttäneet hyviltä. Toiset, samasta langasta taas eivät tuntuneet hyviltä ja epäilin niistä tulevan liian isot. Kolmannet, eri langasta, näyttävät ja tuntuvat (toistaiseksi) hyviltä :)

Ilmoittaudun vain

Lievien alkukankeuksien jälkeen nyt ollaan jo hyvällä mallilla :) Tulin vain ilmoittautumaan, että hengissä ollaan ja jotain syntyy.

-Daalia

Pikkuhiljaa...




... Alkaa valmistumaan myös minun sukkaparini. Vielä on toista vartta jäljellä 5 cm ja sitten pääsen siihen AH niin ihanaan viimeistelyvaiheeseen. Tänään sisko sovitti sukkaa ( hänen jalkansa oli mitoiltaan sama (tosin 5cm pidempi) kuin parini), onneksi sain varmuuden siitä että ainakin teoriassa sukka on sopiva. Ja kuva on hieman värimuunneltu etten pilaa kaikkea yllätystä lahjan saajalta. Kuvassa valmiin sukan sisään leikkasin itse pahvista todella hienon tekojalan, mutta paremmin ehdottomasti tuo esiin sukan mallin kuin pelkkä sukka lattialla.